Mari ja Keltainen tupa
Mari ja Keltaisen tuvan perhepäivähoitopaikka:
Olen lastenohjaajaksi kouluttautunut perheenäiti, valmistuin 2007 Turun kristilliseltä kansanopistolta. Perheeseeni kuuluu mieheni ja kaksi tyttöä. Olen toiminut lastenhoitajana päiväkodeissa yli kuusi vuotta. Nyt omien lasten myötä päätin aloittaa toukokuussa 2017 yksityisenä perhepäivähoitajana tarjoten toisillekin lapsille kodinomaisen hoitopaikan. Omat lapseni, 7v on reipas koululainen ja 6 vuotias on osa perhepäivähoitoryhmääni puolipäiväisenä eskarina.
Kasvattajana olen kannustava ja innostava. Kannustan lapsia tekemään asioita ikätasoisesti itse, neuvon ja autan parhaani mukaan. Päivittäisissä puuhissamme näkyvät omat mielenkiinnonkohteeni, eli tykkään askartelusta, ulkoilusta ja erityisesti metsäretkistä ja minusta on hauska laulaa ja leikkiä lasten kanssa.
Keltaisen tuvan perhepäivähoito sijaitsee Kärjen asuntoalueella omakotitalossa, jossa on paljon tilaa liikkumisen ja touhuamiseen niin sisällä kuin omassa pihassakin. Pienen kävelymatkan päästä löytyy myös leikkipuisto ja rauhaisa metsä.
Varahoitopaikka minulla on sovittuna Yksityisen ryhmäperhepäiväkodin, Tohinakodin, kanssa. Tohinakodit sijaitsevat Kototiellä Kivistössä.
Perhepäivähoidin suurena vahvuutena on juuri pieni ryhmä. Lapset ja aikuinen muodostavat tiiviin ryhmän, joka auttaa ja huolehtii toisistaan. Yhdessä on mukava olla, leikkiä ja kasvaa!
Toimintamme:
Päivittäisiin puuhiimme kuuluu paljon ulkoilua omassa pihassa, läheisissä puistoissa ja metsäretkillä käymme joka viikko. Askartelemme viikottain lasten omista innostuksista lähtien sekä kalenterin tuomien teemojen mukaan. Muita viikottaisia puuhiamme ovat kalenterin ja luonnon tutkiminen ja jumppahetket. Otan lapset mielelläni mukaan päivän puuhiin, suunnittelemme päiviämme yhdessä ja teemme esim. yhdessä ruokaa ja hoidamme pihaa. Leikki on isona osana päivää!
Yhteistyö muiden lähellä asuvien perhepäivähoitajien kanssa on rikastava osa arkeamme!
Päivärytmimme tarkemmin:
6.30-8.00: Saapuminen hoitoon. Tarjolla vapaata leikkiä ja lasten niin halutessa, myös aamun lastenohjelmia telkkarista.
8.00: Aamupala. Ruokailut ovat iso päiviämme. Ruokapöydässä opetellaan hyviä pöytätapoja esim. kiittäen ruuasta, syömään siististi käyttäen aterimia, jutustelemaan mukavia ja maistamaan uusia ruokia. Ruokailun jälkeen käydään pesulla, jonka jälkeen leikit jatkuvat vielä hetken ennen yhteisen toiminnan alkua.
9.00-11.30: Kalenterihetki ja yhteistä toimintaa. Tämä sisältää askartelua, laulua, jumppaa tai esim retkelle lähdön. Ulkona ihmetellään luonnonilmiöitä, mietitään mistä ne johtuvat ja tutkitaan onko jokin metsässä muuttunut sitten viime käynnin. Ulkoilua omassa pihassa, metsässä tai esim. läheisessä puistossa.
Perushoitotilanteissa esim. vessahetkillä luetaan yhdessä kirjoja, lauleskellaan ja jutellaan. Kielenkehitystä tuetaan päivän jokaisella hetkellä. Päivän aikana opetellaan turvataitoja. Syliin saa aina tulla jos siltä tuntuu ja murheen aiheet selvitetään yhdessä.
Pukeutumishetkistä tehdään myös kivoja. Silloin autetaan kaveria, odotetaan omaa vuoroaan vaikka laulellen, nimetään vaatteita opetellen siten vaatesanastoa (Suomessa kun erilaisia vaatteita riittää joka kelille). Tärkeää on myös oppia, mikä on riittävästi vaatetta milläkin kelillä.
Retkillä käymme esim. kirjastossa ja lapsille suunnatuissa näyttelyissä ja tapahtumissa kuten Törnävän museolla. Teatterit ovat myös olleet kovasti lasten mieleen. Joulu- ja kevätkirkossa olemme käyneet vanhempien suostumuksen mukaan. Kulkiessamme opettelemme samalla liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista.
11.30: Lounas. Lounaalla nautitaan lämmin ateria yhdessä. Lapset saavat innostuksensa mukaan olla mukana kattamassa pöytää tai tekemässä esim. salaattia. Ruokailuissa huomioidaan kestävää kehitystä esim. tarjoamalla kauden kasviksia.
12.00-14.00: Päivälepoaika. Päivälevon aikana lapset nukkuvat, leikkivät hiljaisia leikkejä tai voimme vaikka pelata yhdessä lautapelejä isompien kanssa. Kaikilla on mahdollisuus lepohetkeen.
14.00: Välipala.
14:30: Pihaleikkeihin siirtyminen. Iltapäiväksi siirrytään pihalle, josta vanhemmat (yleensä) hakevat lapset kotiin. Viimeiseksi sanomme toisillemme heipat!